"Aikuistyypin diabeteksessä insuliinin eritys haiman endokriinisesta osasta on heikentynyt pitkittyneen insuliinin ylituotannon seurauksena. Lisäksi insuliinin vaikutus soluihin on heikentynyt (insuliiniresistenssi), minkä takia haimassa sijaitsevien Langerhansin saarekkeiden betasolut alkavat aluksi tuottaa liikaa insuliinia. Solut kuitenkin väsyvät, jolloin tuotanto vähenee. Tällöin glukoosin otto soluihin heikkenee ja veren glukoosipitoisuus kasvaa."
Mulla tää sairaus on ollut jo muutaman vuoden. Olin muistaakseni ammattikoulussa, kun ekan kerran pääsin käymään diabeteshoitajalla. Käytiin läpi, millaista ruokaa pitäisi syödä ja miten liikunnan määrää tulisi lisätä.
Aluksi olinkin ihan vakavissani tämän sairauden kanssa, kävin säännöllisesti hoitajan luona ja jaksoin mittailla verensokeriani, söin lääkkeeni ja sitä rataa... Jossain vaiheessa sitten kävi niin, että huomasin lääkkeen tehonneen ja päätin ITSE, että en tarvitse mokomia lääkkeitä. Miksi syödä lääkettä, kun sokerit olivat tasapainossa ja ns. oireetkin olivat melkein hävinneet?
Niinpä niin, pärjäsinhän mää jonkin aikaa ilman niitä lääkkeitä. Kunnes sitten kerran olin kirjastossa netissä surffaamassa ja ihan yht´äkkiä mun silmissäni sumeni. Muistan laittaneeni silmät kiinni ja peittäneeni ne käsilläni. Tunsin kuinka mun silmät pyöri päässä ja kuinka aloin haukkomaan henkeä. En pystynyt hallitsemaan liikkeitäni, käsiäni, jalkojani. Sain jonkinlaisen kohtauksen...
Tämän kohtauksen loputtua katselin hetken ympärilleni ja huomasin, ettei kukaan kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Häpeillen poistuin kirjastosta kotia kohti.
"Diabeetikoilla esiintyy aivoverenkierron häiriöitä 2–3 kertaa enemmän kuin muilla."
Tämä tapaus havahdutti itseni. Tajusin, että ei ole leikkimistä. Mun pitää pitää itsestäni huoli, ettei käy hassusti.
Jälleen kerran aloin käymään säännöllisesti omalla lääkärillä sekä diabeteshoitajalla, aloitin uudestaan noiden lääkkeiden syönnin.
En tiedä miksi, mutta aikani syötyä tuota lääkettä, aloin olla hajamielinen, enkä aina muistanut ottaa lääkettäni.
Siksi mulla on liiankin usein käynyt niin, että unohdan lääkkeen ottamisen kokonaan. Sitten joudun tavallaan uudestaan aloittamaan lääkityksen ja aina palaan samaan lähtöruutuun. Enkö sitten ihan aikuisten oikeasti ymmärrä ja tajua pitää itsestäni huolta? Enkö opi virheistäni?
"Oireet voivat olla lievät tai puuttua kokonaan, jolloin tauti yleensä todetaan yleisen terveystarkastuksen yhteydessä. Tyypillisimpiä oireita ovat suun kuivuminen, lisääntynyt virtsan eritys ja siitä johtuva janon tunne, jatkuva väsymys ja tahaton laihtuminen.
Silmänpohjan muutokset voi tuntua heikentyneenä näkökykynä. Raajoissa ilmenee tunnottomuutta. Jalkapohjien päkiöissä voi tuntua nesteen aiheuttamaa turvotusta. Se on tyypillinen diabetenksen oire. Se johtunee laskimoverenkierron häiriöistä jaloissa."
Turhan tuttua tuo suun kuivuminen ja lisääntynyt virtsan eritys. Tahatonta laihtumista en ole kyllä havainnut...
Väsymys on myös yksi oireista. Kun sokerit nousevat liian korkealle, alkaa väsyttää.
Onneksi näköön ja jalkojen verenkiertoon tämä sairaus ei ole vielä vaikuttanut meikäläisen kohdalla.
Kyllä sitä välillä miettii, että miten tää elämä tähän meni. Että miksi helvetissä juuri mulle piti tulla tämmöinen sairaus?
Mun keskimmäinen isoveli on myös ylipainoinen ja ei sillä tämmöisiä sairauksia ole. Nuorin on saanu ne paskimmat geenit? Ei voi tietää.
Noh, toivon että tänä vuonna saisin sairauteni kuriin ja itselläni riittäisi voimia taistella tätä sairautta vastaan.
Tuki on toki tarpeellista, sitä vaan ei ole aina saatavilla. Tuntuu oikeasti välillä siltä, että olen aika yksin tämän sairauteni kanssa...
Tänään pitää lähteä hakemaan lisää liuskoja verensokerimittariin, samalla pääsee teekupposelle vanhan ystävän kanssa :)
Nyt juon Japan Senchaa.
