Vippaa mulle viitonen... 20 senttiä taskussa vain...

Juuri äsken paistelin viimeisen paketin jauhelihaa ja keitin kylkiäiseksi makaronia... Ärsyttää ja ahdistaa suunnattomasti tämä ainainen rahan puute, mutta minkäs sille voi, kun laskut on pakko maksaa. :/ Viime yönä olin jo niin epätoivoinen, että katselin netistä kaikenmoisia palstoja ja vippifirmoja; Jos edes jostain saisi muutaman kympin lainaksi. Turhaahan se oli.
Ei luottotiedottomalle kukaan anna lainaa ja huono tuloisena, en voi mennä ruinaamaan rahaa edes pankista...

Monesti ihmiset sanovat, että "Sulla on asiat hyvin, kun sulla on koti ja sähköt ja telkkarit sun muut". Tottahan se on. On olemassa ihmisiä, joilla ei ole kotia, eikä rahaa, eikä edes vessanpyttyä... Mutta silti. Ilman ruokaa, ei voi elää. Mullakin kun on tämä 2tyypin diabetes, niin ruoka-ajat pitäisi olla säännölliset. Vaan mitenkä voisin pitää niitä säännöllisinä, jos ei ole sitä ruokaa? Nyt jo viimeksi lääkäri pelotteli insuliinilla.

Joka päivä pitää laskea, että mitä voi syödä, että riittää seuraavallekin päivälle... Ja kun rahaa tulee, ne meneekin kaikki melkein laskuihin. Vuokrakin vain kallistuu vuosi vuodelta, vaikka mulla on kaikki jääkaapit ja hellat joltain 80-luvulta. En oikeesti käsitä, mistä mä tässä asunnossa maksan.

Ja vaikuttaahan tää kaikki mielialaankin... Jos on koko aika ahdistunut olo, niin ei tuu mitään mistään. :/ Ja pakko myöntää, että se alkaa näkyä mun asunnossakin. Tää on kuin kaatopaikka. -.-

Joidenkin mielestä tää on vuodatusta, mutta mulla on siihen mielestäni oikeus. Pakko purkaa pahaa mieltä ja oloa edes jonnekin. *Suuuuri Huokaus*

Onhan päivä vielä huomennakin

Nyt se sitte iski. LENSSU. Mahtawata... -.-
Kipeenä pitäis levätä ja olla vaan, mut mä en oikein osaa sitä taitoa. Koko aika pitäis olla jotain touhuumassa ja pahimmassa tapauksessa heilun iltaisin karaokessa... Josko sitä nyt oikeasti vaan huilais nämä pari päivää ja sit vois ehkä mahdollisesti olla työkykyinen lauantaina. Uutta vuotta odotellessa siis...

Ei oikein tuo runosuoni nyt kuki, joten parempi jättää tämä teksti tyngäksi. Ehkä joku toinen päivä sitte lisää tekstiä.

Suku on PAHIN?

Pitkään aikaan en ookaan kirjoitellut, mutta nyt kiehuu sen verran, että pakko päästää höyryjä pihalle...
Kyse on siis meidän suvusta. Silloin kun oltiin pienempiä, pidettiin tiiviisti yhteyttä niin isän kuin äidinkin puolen sukulaisiin ja oltiin juhlimassa jokaiset kissanristiäiset. Nykyään, näin vanhempana, niitä juhlia on ollut vähempi. Mä itse vihaan sukujuhlia, koska alkaa ahdistamaan se ihmispaljous. Ei siis niin väliä, mun osaltani. Äiti on ihan toista maata... Sille nuo sukujuhlat on oikeastaan ainut tapa pitää sukulaisiin yhteyttä ja nyt tää viimeisin "tempaus" pisti mun vereni kiehumaan, äitinki puolesta.
Äidillä on siis äitipuoli, jolla on kohta 80-vuotis juhlat. Viime kesänä, kun oltiin kummieni keskimmäisen lapsen rippijuhlissa, Eila-mummu (jos tätä kääkkää siksi voi kutsua) pyysi henkilökohtaisesti näihin juhliinsa Jounin (keskimmäinen isoveljeni) ja äitin... Ja nyt ihan yht'äkkiä hän onkin päättänyt, että äiti ja Jouni ei olekaan tervetulleita näihin juhliin! Syynä siis se, että ei pidetä yhteyttä. Äiti vakuutti mulle, että sitä ei haittaa, vaikka ei saanutkaan kutsua juhliin, vaikka tilasikin valtavat kukkavihkot tätä tapahtumaa varten. Mä vaan satun tuntemaan äitini turhankin hyvin ja tiedän tasan tarkkaan sen, että pettynyt se on. Jos olisin äiti, peruisin sen tilauksen ja lähettäisin niiden kukkien sijaan risuja tai vaihtaisin kukat suoraan esim. liljoiksi, eikös ne oo hautajaiskukkia?
Pointtina siis se, että mun mielestäni äiti ei ansaitse tollaista kohtelua omilta sukulaisiltaan. Mitä niin pahaa äiti on mukamas tehny, että sitä kohdellaan tällä tavalla?? Siellä rippijuhlissakin osa sukulaisista kulki niin nenä pystyssä, että jo siitä olis pitäny kai päätellä, ettei meitä arvosteta juurikaan...
Äiti täyttää kohta 60-vuotta ja mä pidän huolen, ettei sinne tule yksikään kusipää pilaamaan niitä juhlia!

Niinkuin aikaisemmin jo sanoinkin, mulle tuo suku ei oo koskaan ollu niin tärkee juttu. Kummit on tottakai tärkeitä ja niiden lapset ja muutama muukin sukulainen, jonka kanssa on oikeasti tekemisissä... Mutta tommoset Eila-mummut vois painua------------- >=/

Eipä mulla muuta, vituttaa.

Unelma, joka toteutui...

Niinhän se on, että toiset toteuttavat unelmiaan ja toiset vain junnaa paikallaan...
Onneksi rakas veljeni toteutti unelmansa. Toivoisin, että itsekin voisin vielä joskus levyttää...

Jippu - Kii (official)

Topi Sorsakoski ~1952-2011~

Juuri äsken tulin kotiin. Tämmöistä se yötyöläisen elämä on; yöllä kuuden maissa nukkumaan ja herääminen tapahtuu siinä puolen päivän korvilla.

Töiden jälkeen, menin kyläilemään. Kylässä katsoimme dokumentin Topi Sorsakosken viimeisen levyn teosta "Tummansininen Sävel". Dokumentti kesti hieman päälle puolen tunnin, mutta jokainen minuutti oli kiinnostava. Osittain, minua ahdisti. Mestari antoi haastatteluita happi"viikset" kasvoilla... Hän myös levytti nuo viikset kasvoillaan.
Olen pariin otteeseen kuunnellut tuon levyn lävitse ja niinkuin Topi itsekin dokumentissa totesi, niin herranjestas, taustat on tehty kauniisti. Puhdasta soitantaa... viuluja... pianoa... <3

Minun lempparini tuolta levyltä on Tuopin jäljet-kappale. Se tuo mieleeni oman isäni... Ja Sorsakoski tulkitsee kappaleen niin upeasti. Kyyneliltä en voi välttyä.

Tuon dokumentin jälkeen tajuaa oikeasti, kuinka paljon Topi rakasti työtään. Ja kuinka paljon hän rakasti fanejaan, levyttämällä, vaikka olikin sairas.
Pedro Hietanen toivoo, että ihmiset kuulevat, kuinka levy on tehty Suurella Sydämellä.

Minä ainakin kuulen sen. Kuulkaa tekin.

http://youtu.be/_qhbI6thl1U

Pub Kultainen Apina, Hervanta- 21-vuotta!

Istuin eilen kantapaikassani puolen tunnin ajan, nauttien kylmää pepsimaxia ja baaritiskillä "notkuen". Kuuntelin, kuinka vakiasiakkaat jorisivat alkavasta jääkiekkopelistä ja samalla naureskelin niiden jutuille baarimikkojen kanssa. Työntekijät tuumailivat, että montakohan päivää putkeen eräs herra ajatteli tällä kertaa ryypätä.

Sitten kuului lasin helinää. Juurikin tämä samainen herra pudotti kaljatuoppinsa maahan. Baarimikot vain pyörittelivät päitään ja totesivat, että nyt oli herran aika lähteä kotiin. Baarin omistaja meni paikalle harjan ja kihvelin kanssa, siivosi lasinsirut pois ja hymyili vain leveästi. Mitä lie mahtoi miettiä.

Herra sitten kuitenkin kysyi omistajalta, että mitä oli velkaa rikkoutuneesta tuopista, johon omistaja totesi leppoisasti: "Et mitään, mukavaa peli-iltaa!". Herra vastasi: "Kiitos, sitä samaa. Olepa nyt varovainen niiden lasien kanssa.". Tämän jälkeen herra poistui baarista.

Tässä baarissa on pubin puoleisilla seinillä paljon kaikenmoista "tavaraa"; Eri maiden seteleitä, kortteja, valokuvia, käyntikortteja, kolikoita ja jopa yksi heijastinkin siellä roikkui. Siinä vaiheessa mietin, kuinka vanha baari olikaan ja kuinka paljon ne seinät ovat nähneet vuosien aikana. Kuinka paljon tarinoita niihin seiniin oikeasti liittyykään? Jos joskus uskaltaisi, voisin ehkä kysyä tätä baarin omistajalta. En siltikään usko, että hänkään aivan kaikista tavaroista pystyy kertomaan eri tarinoita.

Sen puolen tunnin aikanakin tapahtui vaikka mitä... Miettikääpä, mitä kaikkea siellä on tapahtunut 21 vuoden aikana?