Luonto; kevät.
Aurinko; lämpö.
Musiikki; Jippu, Michael Jackson.
Ystävät; läheisyys.
Poikaystävä; oma.
Perhe; yhtenäinen.
Elokuvat; Moulin Rouge, Aamiainen Tiffanylla.
Karaoke; laulu.
Eläimet; Wilma.
Taide; runot, taulut.
Pelit; The Sims.
Ruoka; makuhermot.
Työ; työkamelit.
Koti; onni.
Enkelit; toivo.
Yliluonnollisuus; jännitys.
Keskustelut; mielipiteet.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Paljon asioita. Paljon rakkautta. Rakastan tätä kaikkea.

RAKASTAN RAKKAUTTA <3

Eksyneiden taivas

Mun kämppäni on ihan kaameessa kunnossa. Vaatteita ja kaikkee muutaki rojua ympäriinsä... Pitäis kai siivota joskus. On vaan jo hetken aikaa ollu semmonen omituinen moodi, että ei vaan jaksa. Ei jaksa ressata. Mulla sentään on kämppä, jossa voin nukkua ja oleilla... Ei tänne ketään voi kutsua, kun täällä on niin kaatopaikka meininki koko aika. Mut eipä tänne kukaan kai olis tulossakaan.

Kuuntelin eilen Jipun uuden kappaleen "Väärinpäin lentävät linnut". Voi luoja miten nerokasta tekstiä! Biisi kolahti kyllä kunnolla meikäläiseen... Monen monta kertaa kappaleen kuunneltuani, oon alkanut miettimään, et mikä se on. Se Eksyneiden taivas.

Päätyykö sinne ne, jotka on koko elämänsä OIKEASTI hieman hukassa. Tällä hetkellä se kuulostaa juuri mulle sopivalta paikalta... Vähän väliä saa etsiä itseään. Kokeilla ja miettiä, mitä sitä oikeasti haluaa ja tahtoo.

"Haloo haloo, olen se, jota rakkaus ei enää tarvitse. Tänä yönä minä tahdon mennä Hakaniemen silloille..."

R.I.P Iskä

Siitä on jo kahdeksan vuotta ja silti tuntuu siltä, että se olisi tapahtunut juuri eilen.

Ikävä on siis kova, enkä voi sille mitään, etten jaksa olla tänään tämän vahvempi.

Lepäile rauhassa.... Vielä me nähdään <3

010304

Helsinki- Savuinen, sumuinen kaupunki

Nyt täällä Helsingissä ollessani on tullut seilattua pitkin poikin. Päätin, että kirjoitan parista epäkohdasta, joita voitte sitten koittaa välttää Helsingissä poiketessanne :)

Metrot:
Käteviä kulkuneuvoja. Ruuhka-aikana metroon menijät eivät jaksa odottaa, että asemalla pois jäävät pääsevät ulos metrosta vaan rynnivät sisään muina miehinä.

Rullaportaat:
Täällä stadissa taitaa olla kaikilla sellainen tapa, että on pakko RYNNÄTÄ joka paikkaan. Näin tapahtuu myös kaikissa rullaportaissa; Ihmisten on pakko seistä yhdessä reunassa, että nämä "kiireisemmät" tapaukset pääsevät ryntäämään toiselta puolelta. -.-

Bussikuskit:
Kaikki järjestäen kusipäitä. Jos huomaat, että bussi on lähdössä ja juokset ehtiäksesi kyytiin ja ehdit jopa siihen laiturille, nämä ihanat kuskit lähtevät nokan edestä.


Kiilaaminen:
Eikö olisikin loogista, jos johon kuhun törmätessäsi, pyytäisit sitä anteeksi? Ei Helsingissä. Täällä törmätään ja viuhdotaan vain suoraan eteenpäin. Ja toinen perkele on jonossa ohittaminen. Vaikka selvästi olet jonossa, silti tulee joku mummo/pappa/nuori joka kiilaa suoraan eteen.

Helsinki on kiva kaupunki, lukuunottamatta näitä pieniä epäkohtia.
Tampere on mielestäni paljon kohteliaampi kaupunki :) (HYVÄ ME!)

Vippaa mulle viitonen... 20 senttiä taskussa vain...

Juuri äsken paistelin viimeisen paketin jauhelihaa ja keitin kylkiäiseksi makaronia... Ärsyttää ja ahdistaa suunnattomasti tämä ainainen rahan puute, mutta minkäs sille voi, kun laskut on pakko maksaa. :/ Viime yönä olin jo niin epätoivoinen, että katselin netistä kaikenmoisia palstoja ja vippifirmoja; Jos edes jostain saisi muutaman kympin lainaksi. Turhaahan se oli.
Ei luottotiedottomalle kukaan anna lainaa ja huono tuloisena, en voi mennä ruinaamaan rahaa edes pankista...

Monesti ihmiset sanovat, että "Sulla on asiat hyvin, kun sulla on koti ja sähköt ja telkkarit sun muut". Tottahan se on. On olemassa ihmisiä, joilla ei ole kotia, eikä rahaa, eikä edes vessanpyttyä... Mutta silti. Ilman ruokaa, ei voi elää. Mullakin kun on tämä 2tyypin diabetes, niin ruoka-ajat pitäisi olla säännölliset. Vaan mitenkä voisin pitää niitä säännöllisinä, jos ei ole sitä ruokaa? Nyt jo viimeksi lääkäri pelotteli insuliinilla.

Joka päivä pitää laskea, että mitä voi syödä, että riittää seuraavallekin päivälle... Ja kun rahaa tulee, ne meneekin kaikki melkein laskuihin. Vuokrakin vain kallistuu vuosi vuodelta, vaikka mulla on kaikki jääkaapit ja hellat joltain 80-luvulta. En oikeesti käsitä, mistä mä tässä asunnossa maksan.

Ja vaikuttaahan tää kaikki mielialaankin... Jos on koko aika ahdistunut olo, niin ei tuu mitään mistään. :/ Ja pakko myöntää, että se alkaa näkyä mun asunnossakin. Tää on kuin kaatopaikka. -.-

Joidenkin mielestä tää on vuodatusta, mutta mulla on siihen mielestäni oikeus. Pakko purkaa pahaa mieltä ja oloa edes jonnekin. *Suuuuri Huokaus*

Onhan päivä vielä huomennakin

Nyt se sitte iski. LENSSU. Mahtawata... -.-
Kipeenä pitäis levätä ja olla vaan, mut mä en oikein osaa sitä taitoa. Koko aika pitäis olla jotain touhuumassa ja pahimmassa tapauksessa heilun iltaisin karaokessa... Josko sitä nyt oikeasti vaan huilais nämä pari päivää ja sit vois ehkä mahdollisesti olla työkykyinen lauantaina. Uutta vuotta odotellessa siis...

Ei oikein tuo runosuoni nyt kuki, joten parempi jättää tämä teksti tyngäksi. Ehkä joku toinen päivä sitte lisää tekstiä.

Suku on PAHIN?

Pitkään aikaan en ookaan kirjoitellut, mutta nyt kiehuu sen verran, että pakko päästää höyryjä pihalle...
Kyse on siis meidän suvusta. Silloin kun oltiin pienempiä, pidettiin tiiviisti yhteyttä niin isän kuin äidinkin puolen sukulaisiin ja oltiin juhlimassa jokaiset kissanristiäiset. Nykyään, näin vanhempana, niitä juhlia on ollut vähempi. Mä itse vihaan sukujuhlia, koska alkaa ahdistamaan se ihmispaljous. Ei siis niin väliä, mun osaltani. Äiti on ihan toista maata... Sille nuo sukujuhlat on oikeastaan ainut tapa pitää sukulaisiin yhteyttä ja nyt tää viimeisin "tempaus" pisti mun vereni kiehumaan, äitinki puolesta.
Äidillä on siis äitipuoli, jolla on kohta 80-vuotis juhlat. Viime kesänä, kun oltiin kummieni keskimmäisen lapsen rippijuhlissa, Eila-mummu (jos tätä kääkkää siksi voi kutsua) pyysi henkilökohtaisesti näihin juhliinsa Jounin (keskimmäinen isoveljeni) ja äitin... Ja nyt ihan yht'äkkiä hän onkin päättänyt, että äiti ja Jouni ei olekaan tervetulleita näihin juhliin! Syynä siis se, että ei pidetä yhteyttä. Äiti vakuutti mulle, että sitä ei haittaa, vaikka ei saanutkaan kutsua juhliin, vaikka tilasikin valtavat kukkavihkot tätä tapahtumaa varten. Mä vaan satun tuntemaan äitini turhankin hyvin ja tiedän tasan tarkkaan sen, että pettynyt se on. Jos olisin äiti, peruisin sen tilauksen ja lähettäisin niiden kukkien sijaan risuja tai vaihtaisin kukat suoraan esim. liljoiksi, eikös ne oo hautajaiskukkia?
Pointtina siis se, että mun mielestäni äiti ei ansaitse tollaista kohtelua omilta sukulaisiltaan. Mitä niin pahaa äiti on mukamas tehny, että sitä kohdellaan tällä tavalla?? Siellä rippijuhlissakin osa sukulaisista kulki niin nenä pystyssä, että jo siitä olis pitäny kai päätellä, ettei meitä arvosteta juurikaan...
Äiti täyttää kohta 60-vuotta ja mä pidän huolen, ettei sinne tule yksikään kusipää pilaamaan niitä juhlia!

Niinkuin aikaisemmin jo sanoinkin, mulle tuo suku ei oo koskaan ollu niin tärkee juttu. Kummit on tottakai tärkeitä ja niiden lapset ja muutama muukin sukulainen, jonka kanssa on oikeasti tekemisissä... Mutta tommoset Eila-mummut vois painua------------- >=/

Eipä mulla muuta, vituttaa.